Hamppua kuvataan usein lähes ihanteelliseksi tulevaisuuden viljelykasviksi: se kasvaa nopeasti, on monikäyttöinen, tarvitsee suhteellisen vähän kemiallisia tuotantopanoksia ja voi tarjota raaka-aineita kaikkeen elintarvikkeista ja tekstiileistä rakennusmateriaaleihin ja hyvinvointituotteisiin. Mutta mitä tapahtuu, kun lakkaamme katsomasta hamppua markkinoijien ja päätöksentekijöiden silmin ja kysymme viljelijöiltä, joiden on sitä käytännössä kasvatettava?